24.12.06

Hyvää Joulua!

Nyt kun lahjan saajat ovat jo pakettinsa aukaisseet, voin näyttää tämän joulun ehdottomasti suuritöisimmän lahjani. Tein ystäväpariskunnalle liekkirannekkeet, jotka lupasin tehdä jo alkukesästä, mutta sain nyt vasta aikaiseksi.

Kuvio on itsepiirretty ja toteutettu peyote-pistolla. Nahkarannekkeet teetätin suutarilla. (Isokarhun suutari, suosittelen lämpimästi) Pitäisi ehkä useammin tehdä siemenhelmitöitä, koska alku oli todella hidasta, ensimmäisen tunnin aikana sain tehtyä vain 1½cm pätkän. Tahti toki nopeutui työn edetessä, mutta kyllä näissä useampi ilta vierähti.














Laitetaan vielä lähikuva yhdestä kuviosta.












Rauhallista Joulunaikaa kaikille vierailijoille!

11.12.06

Säätöä

Vaihdoin vähän blogin ulkonäköä. Ja lisäsin noita labeleita, kun Blogger sellaisia nyt tarjoaa. Ihan näppärä homma.

Tässä vanhoja postauksia selaillessa heräsi ihmetys että missä noi kaikki korut oikein on? Osa on tietysti mennyt lahjoiksi yms., mutta monia en muista nähneeni pitkiin aikoihin. Kaipa ne tuolla jossain laatikon perukoilla on... Ja huomasin myös että on paljon koruja joita en ole käyttänyt kertaakaan. Mitä järkeä on tehdä koru jota ei pidä? Mutta ei halua myydäkään? Ei mitään. Mutta helmihulluus on tunnetusti omituinen tauti muutenkin. Sekin oli yllätys että olen näköjään tehnyt enemmän kaulakoruja kuin rannekoruja. Ainakin sinä aikana kun olen blogia pitänyt. Olisin voinut vaikka lyödä vetoa että asia on päinvastoin.

Jotta ei ihan kuvaton postaus tulisi, niin laitetaanpa kuva siemenhelmi-ajoilta. 3 ystävääni olivat taannoin mukana harrastajanäytelmässä ja he saivat vähän erilaiset ensi-iltaruusut kuin muut näyttelijät.

9.12.06

Aikainen joululahja.

Ja ihan mulle itselle. :D Tänä jouluna suku ja kaverit varmaan yllättyy siitä kuinka vähän saavat itsetehtyjä paketteja. Mutta ei riitä aika, eikä energia. Tilaus- ja korjaustyöt painaa päälle, eikä päivässä ole tarpeeksi tunteja.

Tiikerinsilmää taas vaihteeksi. On rondellia, twistiä ja lehteä. Ihanaa! Toivottavasti mun hovikuvaaja, joka tiedän käyvän aina välillä täällä katsomassa (moikka vaan T), haluaa ottaa tästä paremman kuvan. Skanneri on kamala vehje.

26.11.06

Oi ihanuutta!

Tämä koru valmistui jo pari viikkoa sitten, mutta koska halusin siitä kunnollisen kuvan, se on jäänyt näyttämättä.

Särmikkäitä 6mm karneolihelmiä, savukvartsirondelleja ja aaltoriipus israelilaista hopeaa. Korun muut osat ovat sterlinghopeaa.

Olen pitänyt tätä jo paljon ja siitä tulee mieluisampi aina vaan. Ah, oh ja voi....



12.11.06

Koruisaa sunnuntaita!

Pitkästä aikaa sain jonkun korukohtauksen ja tein useamman korun "yhdellä istumalla". Valitan huonoja kuvia. Pakko kai se on myöntää että känny ei ole kamera, vaikka siinä kamera olisikin...


Ensin enkelikorviksia. Nämä menevät joululahjoiksi, koska eivät oikein istu omaan tyyliin. Vaikka kuvasta ei näy, niin kyllä niillä on sädekehät ja kaikki muut tykötarpeet mitä enkelit tarvitsevat. Ja noi keskimmäiset on tummanvihreitä, eikä suinkaan mustia...


Sitten pinkki kissansilmähammas. "Ketjussa" kirkkaita siemenhelmiä ja roosansävyisiä särmikkäitä helmiä. Ehkä vähän hempeä mulle, mutta menee työkoruna varsin mainiosti.


Sitten ladylike/pikkujoulukoru. Yleensä vierasta kullan/pronssinsävyjä, mutta jotenkin ne tuntuivat istuvan tähän. Epäilenpä silti että tämä löytää kotinsa jostain muualta, koska mulla ei ole muita koruja joita voisi käyttää tämän kanssa.


Ja viimeisenä rannekoru särmikkäistä (ja tällä kertaa peräti AB-käsitellyistä!!!) ja pyöreistä hematiitin värisistä lasihelmistä. Eipä tuo skannattu kuva paljoa parempi ole, muuten kuin tarkkuutensa puolesta... Sääli että noiden särmikkäiden upea punaoranssi väri ei oikein tule esille tuosta. Tätä tulee kyllä pidettyä!

11.11.06

Pitkä kaulakoru

Taannoin tekemäni karneoli-rannekoru päätyi asustamaan ystäväni luo, ja hän pyysi sille kaveriksi pitkää kaulakorua. Tässäpä tulos. Karneolinugetteja ja metritavarametalliketjua. Pituutta n. 90cm. Toivottavasti on mieluisa.

PS. Huomatkaa säälittävä yritykseni epäsymmetriaan... Kun ei pysty niin ei pysty.

6.11.06

Korua korun perään

No johan on, viikkojen hiljaisuuden jälkeen peräti kaksi postausta samana päivänä. Tämä valmistui itseasiassa jo lauantaina, mutta sain vasta aikaiseksi ottaa siitä kuvan.

Olen ennen jostain syystä vierastanut särmikkäitä helmiä, ja varsinkin AB-käsiteltyjä. Ehkä siksi että ne ovat jotenkin liian "tyttömäisiä" mun makuuni. No, tässä niitä kuitenkin on (tosin ilman AB:tä). Vihreää (8mm), tumman ruskeaa (6mm) ja dark diamondia (4mm).

Mulle tulee tästä mukavan syksyinen olo. Varsinkin kaiken tämän lumen keskellä, tai siis loskan, joksi viime viikkoinen lumi on jo muuttunut.

Fairytale

Ilmeisesti alitajunta on voimakkaampi kuin uskoinkaan. Tarkoitus ei ollut tehdä Helmetin marraskuun Satu-teemaan sopivaa korua, mutta sellainen siitä vain tuli.

Smoky topaz-sävyisiä bicone-helmiä, tummansinisiä 4mm särölasihelmiä, metallilehtiä ja keijukainen.

22.10.06

Aventuriinia

Ensin ajattelin laittaa tämän aventuriinidonitsin vain nyöriin ja antaa sen loistaa yksinään, mutta donitsipa oli eri mieltä. Se kaipasi seurakseen jotain massiivisempaa.

Joten tein sille ripustuslenkin muinaisketjusta ja lisäsin aventuriininugetteja. Niskan taakse tuli pelkkä ketju. Iso ja painava koru, vähän niinkuin minä. ;)



15.10.06

Vanhojen taitojen virkistystä

Koska tulin luvanneeksi tehdä kaksi ranneketta siemenhelmistä, päätin että on parasta vähän verestää taitoja ensin. Tässä ei montaakaan siemenhelmeä ole, vaan lähinnä 6mm biconehelmiä, mutta lankaa ja neula tarvittiin kuitenkin. Voi pojat, että näidenkin kanssa toimiminen tuntui työläältä...

Skanneri vääristi värit totaalisesti joten siksi tuo "action"-kuva. Ärsyttävää että vaikka molemmat värit ovat 6mm, mutta koska tummemmat ovat fasettihiottuja, koru ei ole tasainen. Mutta koska en tätä aio kenenkään viattoman sivullisen niskoille työntää, niin menköön tämänkerran tuollaisena.

9.10.06

Korupläjäys

Viime viikot ovat menneet villatakkia kutoessa, mutta nyt kun ensimmäinen hiha menee purkuun, niin pinna kiristyi sen verran että oli pakko tehdä pari korua välillä... Mihinkään kovin monimutkaiseen ei jaksaminen riittänyt, mutta jotain sentään sain aikaiseksi.

Ensimmäisenä karneoli-rannekoru kaveriksi viime postauksen kaulakorulle.


Simppeli kello. Liitin kellotaulun paksuun ranneketjuun ja lisäsin jadehelmen. Helmi on apina, kiinalaisen horoskooppimerkkini mukaan.


Lilan- ja hopeansävyinen foliopalkki ja liloja särölasihelmiä millin puuvillanauhassa.


Punainen kultafoliodonitsi kaksinkertaisessa millin puuvillanauhassa.

25.9.06

Ja jotain mullekin

Karneoli-nuolenpää ja puna-akaattinugetteja 1mm kaksinkertaisessa puuvillanyörissä. Simppeli koru, mutta mukava pitää ja tykkään tosta punaisen ja mustan yhdistelmästä. Harkitsen vastaavan vihreäsävyisen tekemistä. ;D



Hyvää syntymäpäivää Äiti!

Tein äidilleni lahjaksi juhlakellon. Rannekkeessa on ruusukvartsisiruja ja kelttiaiheisia metallihelmiä. Lukko-osuus ei kauhean nätti ole, kun sitä pitikin jatkaa. Äidillä kun sattuu olemaan tavattoman vahvat ranteet. En onnistu koskaan ensiyrittämällä tekemään tarpeeksi suuria koruja.

11.9.06

Tiikerinsilmää


Korusetti ihan itselle. Tiikerinsilmä miellyttää silmää noiden värinvaihteluidensa takia. Kiviviuhka Maarian korupajasta, sirut Nanasta ja metallihelmet puretusta "kierrätyskorusta".


4.9.06

Teemakoru

Helmetin syyskuun teemana on kelttiläisyys/kelttikoru. Sopii minulle, koska olen aina pitänyt kelttikoruista.

Hetken surffailtuani kelttisolmujen perässä, päädyin tähän Triskele-solmuun. Ja koska se yhden tulkinnan mukaan edustaa 3 peruselementtiä; maata, merta ja taivasta, lisäsin siihen ruskean ja sinisen bicone-kristallin. Ensimmäiset käyttämäni Swarovskit, muuten.

3.9.06

Yksinkertainen on kaunista.

Eräs asiakkaamme kävi näyttämässä korviksiaan jotka on ostanut aikoinaan intiaanireservaatista. Ihastuin niihin totaalisesti. Kuinka yksinkertainen idea (jota en ikimaailmassa olisi tullut ajatelleeksi...), ja kuinka upea koru!

Hienoa näissä on myös se että voi tehdä vaikka minkälaisia variaatioita. Tässä muutama harjoituskappale. Lankaa tuohon perusmalliin jossa on yksi spiraali menee n. 8 cm. Aloita kiertämällä lanka n.1cm halkaisijaltaan olevan aihion ympärille, vedä rengas "auki". Kun lanka on saatu aseteltua ylhäältä katsoen spiraalin keskelle, taitetaan lanka alaspäin. Kieritä lanka kulkemaan spiraalin sisälle ja pujota helmet suoraan osaan. Litistä langan pää, jotteivät helmet putoa.

Kuvat ovat valitettavan huonoja, koska ovat kännyllä otettuja, mutta toivottavasti niistä edes jotain tolkkua saa.

Ai niin, korvis siis laitetaan korvaan kiertämällä se paikoilleen spiraalin lopusta alkaen.

29.8.06

Syksy on tullut!

Ihanaa! Sataa vettä ja on hämärää! Syksy on aina ollut lempivuodenaikani.

Tämäkin koru on jotenkin syksyinen, liloja helmiä (hopeafoliolehti, särölasi- ja kissansilmähelmiä) ja metalliputkia. Aika lailla samaa muotomaailmaa kuin edellisessä postauksessa.

22.8.06

Lisää myöhäisillan koruja

Näköjään koruntekoinnostus iskee nykyään vasta auringon laskettua. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi tehnyt muunlaisia kuin lariat kaulakoruja.

Musta/valkoisia särölasihelmiä ja metallihelmiä tällä kertaa.

21.8.06

Hyvää yötä!

Huomasin etten ole tehnyt kahteen viikkoon omia koruja, on ollut niin paljon työkiireitä ja muuta sählinkiä. Tilanne oli siis korjattava heti, vaikka kello uhkaavasti lähestyykin puoltayötä.

Tässäpä siis vähän lisää Helmetin vaihdon satoa. Serpentiini nugetteja. Lisäsin muutaman 6mm hematiittihelmen ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen.

8.8.06

Yllätysvaihdon satoa

Sain ensimmäisen pakettini tänään ja kaikkea kivaa siellä olikin!

Heti kun näin nämä persikka-aventuriinisydämet, juolahti mieleen että nepä olisivatkin kivan näköiset lariatkorun päissä... Ja tuumasta toimeen!

5.8.06

Macrame

Palasin pitkästä aikaa macrameen pariin. Kyllästyin vanhan kivikännykkäkoruni häiritsevään kolisemiseen ja päätin tehdä hiljaisemman mallin.

Munkinnyöripätkän ei luulisi kauheasti ääntä pitävän. :)

31.7.06

Lisää lehtiä

Toinen versio aiemmasta lehtikorusta. Hauskaa kuinka eri materiaalit muuttavat periaatteessa saman korun ihan eri näköiseksi ja oloiseksi.

Tässä on "ketju"osa on makeanveden helmiä ja muut simpukankuorihelmiä.

25.7.06

Kohta menee hermo!

Kuvien lataaminen ei tänäänkään ota onnistuakseen. Ei jaksa enää yrittää!

Koska taannoin tekemäni rukousnauha oli niin pitkä ettei sitä voinut käyttää, laitoin sen tänään palasiksi ja tein siitä kaksi uutta kaulakorua. Ja kun en sattuneesta syystä kuvia tänne nyt saa, niin ne ovat näkyvillä kuva-albumissa.

24.7.06

Kolmas kerta toden sanoo....

Kylläpä tämä Blogger nykii tänään pahasti, kuvien liittäminen ei tahdo onnistua millään.

Pariin viikkoon ei ole oikein ollut aikaa tehdä omia koruja. Onneksi jazzit loppuivat ja on pari päivää aikaa huilata. Sitä aina joka vuosi unohtaa kuinka rankkaa aikaa jazzit on. Varsinkin näin kun asuu melkein jazzkadulla. Huh.

Tiikerinsilmäsiruja ja simpukankuorilehti. Tämä on kaunis, mutta niin lyhyt, että on siinä ja siinä tuleeko sitä pidettyä. Yleensä noin lyhyet alkaa ahdistamaan aika nopeasti.









Vuorikristallisiruja ja puna-akaattihelmiä. Puna-akaatti on ehdottomasti yksi lempikivistäni, niitä on tullut käytettyä paljon.

11.7.06

Tigerheart

Kaikki alkoi tuosta upean värisestä sydämestä... Jotakin isoa ja näyttävää sen ympärille piti kehittää. Joten lisäsin vähän oransseja särölasihelmiä, mustia jyvähelmiä, metallihelmiä ja iiiiison lukon. Tadaa!

Harrikkaa ajava ystäväni tykästyi koruun heti, johtuiskohan väreistä...



10.7.06

Rypälesormus

Tein talvella ystävälleni sinisävyisen rypälesormuksen, ja nyt hän halusi myös punasävyisen. Saamansa pitää.

Liitin valmiiseen 3-riviseen sormuspohjaan 6mm oransseja kissansilmähelmiä ja 4mm punaisia ja kirkkaita kristallihiottuja. Kolme helmeä joka lenkkiin, eli 27 helmeä yhteensä. Aika muhkea siitä tuli, mutta sehän näissä on tarkoituskin.

(Valitan epäselviä kuvia.)



9.7.06

Raikasta vettä

Näillä helteillä ei voi juoda liikaa vettä. Vedestä sain inspiraation tähän rannekoruun. Voi kun olisikin yhtä viileä olo kuin miltä tuo näyttää...

Pitänee osallistua tällä Helmetin heinäkuun teemaan.



5.7.06

Hellettä pukkaa

Huh, ei saisi valittaa, mutta valitan silti. Liika kuumuus on liikaa. Mitään ei jaksa tehdä eikä ajatus kulje.

Auringon kadottua talonharjan taakse viileni sen verran että sain edes rannekorun aikaiseksi. Onyxsiruja, särölasihelmiä (oikeasti ne ovat kirkkaan oransseja, skanneri temppuilee) ja metallihelmiä.



26.6.06

Rukousnauha

Vaikken katolinen olekaan, rukousnauhan tekeminen on kiinnostanut jo hetken aikaa. Tänään sitten aikani surffasin netissä katselemassa erilaisia versioita ja päätin tehdä omani.

Oikeaa krusifiksia ei varastoista löytynyt, joten risti sai ajaa saman asian. Helminä simpukankuorihelmiä.



24.6.06

Kuvaton postaus

Nyt ei ole näyttää mitään uutta, lisäsin vain sivupalkkiin linkin uuteen valokuvagalleriaani jossa on kuvat miltei kaikista koskaan tekemistäni koruista.

18.6.06

Lisää simpukankuorihelmiä

Simpukankuorihelmet näköjään sopivat hyvin yhteen makeanvedenhelmien kanssa. Ja mikseivät sopisi? Samasta eläimestä kun ovat peräisin.

Päätin tehdä nämä oikein kaikkien sääntöjen mukaan solmimalla. Kaulakorun kanssa vierähtikin sitten aikaa, peräti 1½ tuntia.

Kaulakoru on 115cm pitkä, joten sitä voi pitää joko pitkänä tai kaksinkerroin. Mielestäni kyllä paremman näköinen kaksinkerroin. Tai sitten vaan vierastan niin pitkiä koruja kuin tuo on yksinkertaisena.

16.6.06

Monikäyttöisiä koruja

Meninpä kesken loman töissä käymään ja kyllä kannatti. Oli tullut uusia helmiä ja johan iski inspiraatio meikäläiseenkin! Ihastuin näiden simpukankuorihelmien väreihin, varsinkin tuohon (petrolin)siniseen.

Rannekoru.








Nilkkakoru.








Ja kun hoksasin liittää ne yhteen, niin kas, kaulakoru!

8.6.06

Jotain ihan muuta....

Kesäloma alkoi ja jostakin syytä korujen tekeminen ei inspiroi nyt yhtään. Pari tilaustyötäkin olisi, mutta kun ei niin ei. Onneksi kaverit ovat ymmärtäväisiä...

Kaivoinpa sitten virkkuukoukun esille ja aloin tekemään itselleni huivia. Tätä "salomonin solmua" on viime aikoina tehty monessa blogissa, joten täytyihän minunkin yrittää! Ja kun vielä sattuu olemaan Salomonin nimipäivä, niin hommalla on suurinpiirtein kosminen siunaus... ;) Kaunista pintaa tulee ja väri on ihana! (Itse asiassa jo puolella aivolla suunnittelen millainen koru sen kaveriksi pitää tehdä...)

30.5.06

Vanhan täydennystä

Päätinpä tehdä tälle vanhalle kaulakorulle kaveriksi rannekorun. Ensi viikonloppuna kun on häät tiedossa ja tuo ametisti sopii niin hyvin juhlavaatteisiini.


Hawaijin ametisteja ja makeanvedenhelmiä

29.5.06

Linkittämällä vaihteeksi

Viime aikoina on enimmäkseen tullut käytettyä koruvaijeria. Sen kanssa kun tulee valmista niin nopeasti.

Mutta nyt teki mieli tehdä linkitetty koru noista aventuriininugeteista. Ja aikaahan siihen meni, kunnei ollut valmiina sopivan kokoisia jumpringejä. Lopputulos on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Nugetit ovat niin isoja että rannekoru on todella näyttävän näköinen.


Aventuriinia

23.5.06

Kännykoruja

Ikävän harmaa ilma ulkona ei juuri innosta tekemään mitään, joten tänään jaksaa keskittyä vaan pieniin projekteihin.

Kaksiosainen koru on mulle itselle, ikäänkuin samaa sarjaa uuden avaimenperäni kanssa. Smiley menee aikanaan ystävälle piristykseksi ja nuottiavaimen tein ihan muuten vaan. Kun nyt sattui tuollainen riipus laatikostossa pyörimään. :D


Kännykoruja

22.5.06

Rannekoruja tänään

Ensimmäisenä twister-koru. Eka venykkeeseen tekemäni rannekoru. Ja todennäköisesti myös viimeinen, ei ole mun juttuni tuo venyke todellakaan. Mutta korusta tuli kiva kesäkoru, vaikkakin vähän klohmo. (= iso)

All twisted up

Ja sitten vähän sirompaa, peridoottisiruja ja vihreä lasikala metalliketjussa.

Green fishy

21.5.06

Paluu punaiseen

Myönnettävä se on, heikkouteni on punaiset helmet. On ne sitten lamppu-, folio- tai mitä vaan helmiä. Toki tämä heikkous punaiseen ilmenee muuallakin, esim. vaatteissa, kengissä ja laukuissa...

Tänään näpertelin korut makeanveden helmistä ja lasihelmistä.



Passion-sarja

16.5.06

Rannekorurieha!

Arvatkaa kuka sai eilen ja tänään helmilähetykset? Kyllä. Minä! Ja eikun rannekorutehdas pystyyn...

1. Mattahelmiä. Nuo lilat näyttävät aivan mustikoilta. (Olenpa minä marjaisa nykyään, eilen puolukoita, tänään mustikoita... ;D )
2. Kirkkaita lasihelmiä ja foliosisushelmiä
3. Millefiorityynyjä & kirkkaita ja vaaleanpunaisia lasihelmiä
4. Mustia ja punaisia lasihelmiä ja iso foliosydän
5. Tiikerinsilmäsiruja ja metallihelmiä
6. Onyx-, vuorikristalli- ja karneolisiruja & metallihelmiä



Rannekorutehtaan tuotoksia