27.9.05

Kaulakoru

Tämä on oikeastaan kierrätystä parhaimmillaan. (Tai jotain sinnepäin) Alunperin tämä oli rannekoru, mutta jostakin sain idean että se olisi kaulakoruna vielä hienompi. Enkä ihan väärässä ollutkaan. Täällä vielä siitä kuva kaulassa.


Kaulakoru

25.9.05

Ensimmäinen kännykoruni

Olin jo aikaisemmin puhunut ystävälleni kännykoruista. Tänään hän sitten sanoi haluavansa sellaisen. Hän valitsi helmet, ja minä kasasin ne yhteen. Ei paha, ensimmäiseksi laatuaan.


Kännykoru

23.9.05

Lisäosa vanhaan

Koska sekä oma että muiden ihastus alempaa löytyvään Grapes-koruun on ollut niin suuri, päätin tehdä sille kaveriksi rannekorun samaan tyyliin.


Grape

18.9.05

Olipa tuottoisa viikonloppu

Olen saanut enemmän koruja tehtyä kuin aikoihin. 10 uutta (kuvat löytyvät kotisivuilta, varmimmin linkin "What's new" takaa), korjannut 2 vanhaa ja tehnyt vielä yhden kadotetun uusiksi. Hyvin käytettyä aikaa!

Kuvassa taas yksi suosikeistani. Hopeoitua metallilankaa ja lasihelmiä.


Ametistiputous

17.9.05

Korua pukkaa...

Tänään olen lähinnä keskittynyt tekemään tilaustöitä, ja korjaamaan vanhoja. Suurin homma oli pidentää ystävälle häälahjaksi tehdyt byzantine-ketjut. Huh. Mutta olenpa itsellenikin jotain uutta saanut tehtyä. Näyttäisi siltä että mulla on joku lariat-vimma päällä...


Dalmatialainen

16.9.05

Inspiraatio iski!

Tänään kolahti postilaatikkoon paketti Villihelmestä, ja inspiraatio iski heti! Sain aikaiseksi 3 kaulakorua ja rannekorun. Kuvassa lempparini tämänpäiväisistä. Yksinkertainen mutta tyylikäs.


Grapes

12.9.05

Byzantine

Paras ystäväni meni viime viikonloppuna naimisiin, ja tein hääparille lahjaksi byzantine-ketjut. Näiden kanssa oli sormet kovilla, varsinkin tuon paksumman. Se on tehty 1,2mm langasta, jota saa jo tosissaan vääntää. Toivottavasti ovat mieluisat, ja sopivan kokoiset...


Byzantine-ketjut

4.9.05

Oivallus

Tein jo aikoja sitten tässä korussa olevan kukkasen. En vain tiennyt missä sitä käyttäisi, onko se riipus vaiko mikä. Tänään sain ahaa-elämyksen, sehän on selkeästi rannekorun keskiö...


Wireflower

2.9.05

Päivän satoa...

Jotenki tuo lariat-malli miellyttää mun silmääni suuresti. Tästä tulee varmasti yksi mun suosikeista. Rannekorusta tuli yllättävän naisellinen, ja vaikka nämä ei varsinaisesti settiä muodostakaan, niin sopivat yhdessä käytettäviksi.